perjantai 9. helmikuuta 2018

Surujen tammikuu

Niin se vuosi alkoi juuri päinvastoin kuin sen piti. Mauri-kissa sairastui virtsatietulehdukseen heti tammikuun alussa. Lähdettiin heti aamulla eläinläkäriin kun virtsaa ei kuulunut vaikka se kuinka pinnisteli aamuyöstä ja yritti kivuissaan myös sänkyyn pissata - tuloksetta. Onneksi antibiootit ja kipulääkkeet rupesivat nopeasti auttamaan ja jo muutaman päivän jälkeen pissaaminen onnistui taas ihan normaalisti.

Melkein heti kun oltiin päästy Maurin kanssa kotiin, odotti marsulassa oikein kipeä Juho. Sen silmä oli ihan verestävä, se piti päätään vinossa ja ruoka ei maittanut. Ei kun soittoa seuraavalle lääkärille! Juho rauhoitettiin tutkimuksen ajaksi ja hammasjuuripaise-epäilyn takia sen suu tarkastettiin. Hampaat olivat muodostaneet siltaumaa kielen päälle ja kipeän silmän poski oli ihan täynnä haavoja. Juho jäi klinikalle yöksi jonka aikana sen vointia seurattiin ja hampaat hiottiin. Seuraavana päivänä Juho pääsi kotiin kipulääkkeiden ja antibioottien kanssa, koska silmän paineet olivat vieläkin koholla ja odotettiin hammasjuuripaiseen syntymistä poskeen turvotuksen takia (Pakko tähän väliin sanoa, että olin melko järkyttynyt miten huonossa kunnossa Juhon suu oli, koska se ei ole näyttänyt mitään merkkejä ongelmista, kunnes kunto romahti kokonaan!). Juho ei tämän aikana syönnyt mitään itse vaan oli koko ajan tukiruokinnalla. Viikon päästä lähdettiin uudestaan lääkäriin ja Juho jäi uudestaan klinikalle lisätutkimuksiin. Siltä otettiin röntgenit ja poissuljettiin hammasjuuripaise. Juhoa seurailtiin ja tutkittiin lisää ja ainoaksi vaihtoehdoksi saatiin, että kipeä silmä pitäisi poistaa, koska vaikutti siltä että kaiken pahan alku ja juuri olisi siinä, koska suun kuntoon saaminen ei ollut vaikuttanut silmän paineisiin mitenkään. Ongelma oli vain se, että Juho oli vielä niin huonossa kunnossa, että leikkaus olisi todella riskialtista. Kolmannen päivän jälkeen soitin, että nyt saa riittää, turhaan toisen kipuja on pitkittää jos mikään ei auta, mutta kuin ihmeen kaupalla hoitaja ilmoitti että Juho oli vihdoin alkanut syömään omatoimisesti ja oli aamulla tullut häkin reunalle roikkumaan! Samana iltana päädyttiin vielä mietinnän ja keskusteluiden jälkeen poistamaan Juhon silmä ja illalla se pääsi kotiin. Ja kuinka ihanaa olikaan saada valkoinen ihanuus kunnossa takaisin<3 Paino rupesi heti nousemaan ja ruoka upposi, vaikka vähän hitaasti. Käytiin kerran vielä kontrollissa, jolloin suu tarkasettiin ja tikit poistettiin. Leikkaushaava oli parantumassa hyvin ja suussa oli enää pieni haava jäljellä.

Tiedättekö kuinka kamalaa on katsoa kun toinen on niin kipeä, eikä mikään tahdo auttaa? Useaan otteeseen, vielä jopa leikkauksen jälkeen tuli mietittyä olisiko se lopetus sittenkin ollut Juhoa ajatellen parasta. Mentiinkö tässä nyt kuitenkin vain omia tunteita miettien? Lääkärit olivat kuitenkin sitä mieltä että nyt ei kannata luovuttaa, kun se vihdoinkin oli ruvennut syömään ja piristynyt. Ainakin oltiin kaikkemme yritetty. Päätin kuitenkin että jos ongelmia ilmenisi jatkossa, ei Juhon tarvitsisi enää käydä kaikkea tätä uudestaan läpi ja se päivä koittikin ihan liian nopeasti. Helmikuun 2. päivä varasin ihan tästä meidän lähieläinlääkäriltä ajan, sillä Juhon silmätön puoli oli ruvennut turpoamaan, paino taas tippumaan ja se makasi vain karvat pörhöllään häkin nurkassa. Juho raukan toinen puoli kasvoista oli niin kipeä, että se kiljui sydäntäsärkevästi kun lääkäri koski leikkaushaavaa. Helpottuneena, mutta niin sydän murtuneena kun Juho ei tullutkaan kuntoon, hyvästelin ensimmäisen pikkuiseni, ensimmäisestä poikueestani. Nuku hyvin Chinotto <3

06.12.2013-02.02.2018

En koskaan ajatellut että joutuisin näin nopeasti luopumaan Hertan jälkeen vielä Hertan pojasta. Juho oli niin rakas, vaikka asui muutaman vuoden muualla. Nyt on yksi ensimmäisestä poikueesta poissa ja kuinka pahalta se tuntuukaan. Näiden valkoisten ihanuuksien piti olla vielä kauan ilonani. Yhtäkkiä marsulassa on enää vain Kooka ja Limetta, jotka kuuluvat niihin marsuihin, jotka olivat ennen kuin marsuharrastus paisui (ehkä Liskikin voidaan vielä laskea näihin). Sellaisia joita ei ole hankittu kasvatusta varten. Älkääkä toki käsittäkö väärin, kaikki muutkin ovat ihan yhtä rakkaita lemmikkejä, mutta tuntuu että yksi tietty aikakausi harrastuksessa loppuu, kun nämä tietyt ihanuudet poistuvat keskuudestamme. Toivon niin todella paljon, että nämä kaksi saavat vielä olla ilonani täällä paljon pidempään <3

Ihan kuin surua ei olisi ollut tarpeeksi jouduimme myös luopumaan maailman ihanimmasta Ruususesta, jonka on alkuaikoina voinnut bongata meidän blogistakin. Maailman paras kissa <3 En ole koskaan ollut mikään hirmuinen kissaihminen (vaikka meillä on toinen kissa ollut jo ennen Ruususta), ennen kuin Ruusunen astui meidän elämään ja sen jälkeen olen ollut ihan hurahtanut näihin kehrääjiin! Vanhempien luota puuttuu niin iso persoona, ettei kukaan ole vielä sisäistänyt asiaa kunnolla.


Kuinka huonosti tämä vuosi alkoikaan! (Luulin, että olisin jo ollut tämän valmis tänne julkaisemaan, mutta ei se näköjään onnistunutkaan ilman kyyneliä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti