torstai 30. tammikuuta 2014

Kuvia puhelimen kätköistä

Hertta

Limetta uudessa tunnelissa

Limetta

Chinotto punnituksessa

Limetan lentokorvat pienempänä

Käpynen

Hertta pari viikkoa ennen synnytystä.

Ihanin Killemussukka <3

Kooka ja Käpy tutkivat uutta häkkiä

Vähän pienempi Käpy.

Ruusunen :D

Kille ja Kinkku katoilla löhöilemässä <3

Ihanin Kinkkumies <3

Aina vastassa <3

Kinkku ja Mini-Kooka

Pusuhuuli <3

Kinkkumies <3

Voi näitä aikoja! Fanttikin jo roskissa :(

Kinkku Lohjalla PPM3! :) 2012

Joku tosi väsynyt Killemussukka ei päässyt häkkiin asti :D

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Pikkupojat lähti maailmalle










Tänään lähtivät pikkumarsut kohti Joensuuta. Voivoi, kun on jo ikävä noita pusuhuulia ja pehmeitä massuja. Onneksi tiedossa on hyvä koti :) Kooka on tosi pettynyt kun kaverit lähtivät. Ei oikein tiedä miten päin olisi.

Tuitui<3

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Sastamala 11.1.2014

Vuoden ensimmäiset näyttelyt olivat eilen. Voi sitä kuolemaa kun valmistelut venyivät puoli kahteen yöllä ja herätys oli jo neljältä. Nukuttua tuli ehkä 15 min. Silmät olivat ihan kuivat ja punaiset ja väsymys huikea. Huhhuh!

Meiltä lähti vain Kooka mukaan. Kävyn olin ilmoittanut, mutta häkissä oli hirveästi eripuraa pesun jälkeen ja niinpä Kille päätti pistää Kävyn pyllykarvat kovalle koetukselle.

Kookalla menikin sitten näyttelyissä tosi hyvin! Näyttelyissä siis tupla-petit. Saijalla ei mitään sen suurempaa menestystä. Pisteitä 95, eli ei kyllä huonokaan. Pauliinan luokassa Kooka sai 95,5p. + kuman ja oli lopuksi vielä PPM2!! Saatiin kotiin vietäväksi myös hieno Maailman paras pörrö-ruusuke :) Hieno Kookaburramus!

Kotimatka oli pitkä ja uuvuttava ja lähes koko tämä päivä on mennyt vain nukkuessa. Seuraavia näyttelyitä odotellessa!

perjantai 10. tammikuuta 2014

Ridiculously photogenic..

..guinea pigs!

Aidot kermaporsaat.


Käpy ja Kille ovat nyt asuneet yhdessä reilun kuukauden. Killehän oli tarkoitus kastroida, mutta lopuksi tuli sellainen fiilis etten vaan uskalla. Kuukauden päästähän tuo täyttää jo neljä vuotta joten päätin että jompikumpi nuoremmista pojista kastroidaan sen puolesta. Kille ja Kooka vihaavat toisiaan, joten päätinpä ottaa riskin ja yrittää yhdistää Killen ja Kävyn. Marsut asuivat kaksi päivää vessassa, poissa kaikesta vanhasta tutusta. Samalla paikka oli niin jännä, että oli pakko ottaa vähän tukea kaverista. Pääsivät takaisin omaan yhteiseen häkkiin ja yhteiselo on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Hiukan jännitti tulisiko siitä yhtään mitään. Nyt voin hyvällä omalla tunnolla kastroida Kookan, joka on paremmassa kunnossa ja iässä.

Kaunis, kaunis Limetta <3

Ihana Hertta-mamma<3

"Hymyilkääs nyt vähän"..

.."Vähän vielä"...

.."No nyt on hyvä!" :D
Hertta ja Limetta asuvat tällä hetkellä kahdestaan. Ihan paita ja peppu. Niin kauniit naiset ja oman arvonsa tietävät. Puspus!

Itse ilkimykset!

Puss på dej Kooka-gubben <3

Kooka sai kaverikseen pikkupojat. Ja voi tuota riehumisen määrä noiden poikien häkissä. Juostaan ja pukitellaan minkä keretään ja välillä hiukan napsitaan pyllykarvoista kiinni ja matka jatkuu. Lopuksi on kiva mennä kolmistaan samaan taloon nukkumaan ja pussailla toisten korvia <3 Kooka-raukkaa kun pikkupojat lähtevät, mutta pääseehän se sitten jossain vaiheessa ihan naisten seuraan :)

Sitten vielä JOUNI! Siis tää on niin oikeesti ridiculously photogenic ettei mitään rajaa :D Siis mulla on valehtelematta varmaan YKS kuva jossa se on epäedustava :D Ihanaihanaihana<3





"Älä kuvaa mun veikkaa, kun oon niin paljo hienompi!"
Lopuksi vielä riiviö Kooka <3

perjantai 3. tammikuuta 2014

Koti hakusessa

 

Pikkumiehet ja tyttö kasvavat hurjaa vauhtia ja jokainen on päässyt jo 300g paremmalle puolelle. Vielä ei olla valmiita luovutettaviksi uusiin koteihin, mutta pikkuhiljaa olisi tarkoitus löytää uusi perhe jossa tarjoillaan pusuja kuonolle ja paljon herkkuja! Mieluiten lähetään maailmalle yhdessä, mutta myös uusi kaveri kelpaa kunhan marsuseuraa löytyy. Yhteydenotot sanni_siili@hotmail.com. Me majaillaan Loviisassa.

Myynnissä siis
self cream uros Clementino
eng. crest dew uros Chinotto

Ollaan aika hurjan hauskoja!