perjantai 26. lokakuuta 2012

Heinää!!

Noniin, katotaanpa mitä tästäkin nyt tulee kun kirjoitan postauksen kännykällä.

Kävin viime viikonloppuna kuvaamassa kaverin hevosta ja älysinpä sitten sielä kysellä marsuille heinää. Ja löytyihän sieltä paalillinen meillekkin :) Huone tuoksuu ihanasti tallilta, ei mitään verrattuna eläinkauppojen heinien hajuun (vaikka ei sekään paha ole). Olen tässä huomannut, että heinää menee melkein tuplasti enemmän kun Kooka muutti taloon ja se tuntuu ja näkyy kyllä lompakossa. Voihan se johtua myös siitä että maksan itse nykyyän yhä enemmän ja enemmän kaikista marsujen kuluista. Ei se haittaa, mutta kun niitä tulojakaan ei oikein ole :D Heinään olen enemmän kuin tyytyväinen ja marsutkin syövät sitä ihan tohkeissaan ja juoksevat hulluina ympäri häkkiä. Hassut nassut! Namnam.

Itse olen vaihteeksi taas joutunut istumaan koulussa, jonka takia marsuilu jää taas pienemmälle, kuten myös blogiin kirjoittelut. Koneeseen pääsen käsiksi vain viikonloppuisin ja senkin viettäisin mielummin vaikka marsuja silitellen. Ainakin jouluun asti mennään näin. Seuraavan vuoden puolella pitäisi taas keretä istua kotona oikein urakalla kun on työharjottelut ja yleisiä aineita koulussa, joihin kaikkiin en välttämättä tarvitse osallistua. Toivotaan niin. Sitten alkaakin jo loppu häämöttää, vaikka joudunkin vielä kesän jälkeen hiukan koulua kestämään. Kyllä sielä viihtyy, ehdottomasti paras koulu ikinä. Pitää vaan olla erossa marsuista hiukan enemmän ja tekisi jo niin hurjasti mieli päästä muuttamaan omilleen kunhan töitäkin jostain löytäisi.

Lemmaritkin lähestyvät hurjaa vauhtia. Pakko lähettää huomenna ilmot tai ei keretä ajoissa ilmoittautua. Hurjaa kun jo jännittää! Siitä onkin kohta jo vuosi kun osallistuttiin ensinmäisiin näyttelyihimme :) Meneepä aika nopeasti.

Älkää sitten naurako hirveästi noille kuville jotka lisäsin :D Hiukan on kyllä epätarkkoja, kun ei tästä kännykästä ole mihinkään. Ja marsutkin menivät ihan sekaisin heinästä.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Vastauksia #3

Paremman tekemisen puutteessa päätin jo nyt vastata kysymyksiin, vaikka olin ajatellut säästää sen sunnuntai-illalle.

Mikä kamera sulla on? Kauanko olet kuvannut?
Kameranani toimii Nikon D90, joka on roikkunut mukana jo monta vuotta ja ehdottomasti tärkein tavara jonka omistan. Kuvauksen aloitin varmaan joskus vuonna 2005-2006 kun sain ensimmäisen oman digikamerani. Siitä asti on tullut kuvattua aktiivisesti, vaikka kuvaus painottuukin nykyään melkein vain marsuihin.

Miten yleensä totutat uudet marsusi vanhoihin?
Laittamalla uuden marsun vain häkkiin. Voin kyllä sanoa, että aina on tullut suunniteltua marsujen laittoa isolle lattia-alueelle jossa ne voisivat tutustua toisiinsa, mutta loppujen lopuksi en sitä ole tehnyt. Ei se meno siitä kuitenkaan ajoissa kerkeäisi rauhoittua ja rähinät alkaisivat varmaan uudestaan kun marsut joutuisivat uudelle alueelle (häkkiin).

Onko unelmamarsua? Jos on, niin minkälainen?
Huippuluonteinen ja kaunis self lemon! Sellainen sylimussukka, joka nukkuisi keskellä lattiaa pelkäämättä mitään, mutta joka kuitenkin jaksaisi riehua ja pomppia jaloitellessaan :)

Haluaisitko uusia marsuja tai muita lemmikkejä tällä hetkellä?
Ehkä en juuri nyt, mutta ehdottomasti sitten kun pääsen muuttamaan omaan kämppään :)

Onko näyttelytavoitteita?
Olisi kivaa jos joku marsuistani valmistuisi Eliittipetiksi joku kaunis päivä.

Miten päädyit aikoinaan marsuihin?
Oltiin perheen kanssa hankkimassa ensimmäistä yhteistä lemmikkiä talouteen. En muista miten me juuri marsuun päädyttiin, mutta sellainen perheeseen kuitenkin muutti. Ehdottomasti paras ratkaisu mitä koskaan ollaan tehty. Jo silloin kahdeksan vuotiaana jäin ihan koukkuun näihin otuksiin :)

Aiotko omistaa marsuja aina?
En ehkä ihan aina, mutta en kyllä häämötä loppua vielä pitkään, pitkään aikaan. Ehkä joskus vanhana mummona voin todeta olevani marsuton :)

Millä kameran asetuksilla kuvaat marsujasi?
Kuvaan nykyään aina manuaalilla. Parasta jälkeä saa kun jaksaa tutustua kameraan ja pystyy säätämään asetuksia juuri sellaisiksi kuin itse sillä hetkellä haluaa.

Voisitko joskus kuvitella kasvattavasi marsuja?
Ennen olin sitä mieltä, etten tahtonut kasvattaa marsuja, nyt en kuitenkaan ole asiasta enää ihan varma. Olisi hienoa ja kiehtovaa kasvattaa pienimuotoisesti lemoneita, koska ne ovat iskeneet minuun ihan totaallisesti. Eikä ole mitään yhtä suloista kun marsuvauvat. Tosin pelko siitä, ettei kaikki aina mene hyvin on melko suuri. Pari poikuetta haluan kyllä kuitenkin parin vuoden päästä ottaa, sillä minua kuitenkin sen verran kiinnostaa marsujen synnytys ja genetiikka. Sittenhän sitä näkee onko kasvatus se oma juttu vai ei.

Top 5 marsujen värit?
Lemon on ehdoton suosikki. Ei ole mitään kauniimpaa kuin kermamarsu punaisilla silmillä. Muita en sitten varmaan järjestykseen osaa laittaa. Cream on kaunis ja niitähän löytyykin jo kaksi kotoa. Rakastan saffronoiden punaisia silmiä. Ehdottomasti väri jolle sopii punaiset silmät parhaiten. Grey ja de white on myös suosikkeja. Aika lailla kaikki vaaleat värit :)

Top 5 marsujen rodut?
1.Self
2. Nonself
3. Crestilliset (eng. ja am.)
Pidän paljon sileäkarvaisista "perusmarsuista". Niillä tulee parhaiten esiin marsujen ihanat muodot :) Jaetulla neljännellä sijalla onkin sitten abessiinialainen, skinny, teddy ja rex. En todellakaan osaa päättää mikä noista olisi parhain. Eniten vaikuttaa niiden kohdalla kyllä marsun väri. Pitkäkarvaisista en hirveästi välitä, vaikka onhan nekin ihan suloisia parturoituina.

Olisiko kivaa jos olisi pinkkejä marsuja olemassa? entäpä turkooseja? :D
Olisihan se ihan jännää, mutta ehkä on pakko sanoa ei :P Tuli ihan tämä kuva mieleen :D

Sopiiko marsu ensinmäiseksi jyrsijäksi?
Itselläni marsu oli ensimäinen jyrsijä. Omasta mielestäni sillä ei ole suuresti väliä mikä ensimmäinen lemmikki on, niin kauan kuin jaksaa panostaa eläimeen ja hankkia tarpeeksi oikeanlaista informaatiota.

Lopuksi kuva uudesta "perheenjäsenestä". Siskon pieni Romeo. Ei kyllä asu meillä, mutta ei siskollekkaan ole kuin vain parisataa metriä ;)


maanantai 15. lokakuuta 2012

Wannabe arvonta

*click*

(Ihailkaa hienoa otsikkoa! :D)
Eli siis Wannabe Cavies-blogi järjestää arvonnan lukijoilleen. Arvonnassa voi voittaa hienon marsuaiheisen avaimenperän. Näitä tekeleitä on tullut aikaisemminkin ihasteltua, joten ainakin itse oli pakko osallistua, jos onni osuisi kohdalle :)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kysymyspostaus #3


Pistetään nyt sitten pystyyn blogin kolmas kysymyspostaus, sillä sitä on pyydetty :) Eli kaikki kysymykset ovat tervetulleita! Ei ole pakko marsuihinkaan liittyä, mutta koska kyseessä on marsublogi niin pääpaino niissä tietenkin. Vastaan kysymyksiin sitten jossain vaiheessa kunhan niitä on tarpeeksi.

Syksyisiä kuvia







Olen ihastellut ihanan syksyisiä kuvia eri pupublogeissa ja harmitellut kun ulkona on niin kylmä ja marsuista ei saa otettua samanlaisia kuvia. Tänään jaksoin kuitenkin tehdä jotain asian eteen ja toin syksyiset lehdet sisälle. Syksy on niin ihanaa aikaa silloin kun lehdet on värikkäitä ja aurinko paistaa! Voisi kaikki sateet pysyä poissa, niin syksy olisi ehdottomasti lempi vuodenaikani. Muokkasin samalla ulkoasua, jotta voidaan nauttia syksystä myös blogissa. Se taitaa kuitenkin vielä kokea pieniä muutoksia.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Mun marsut on suloisempia kun sun marsut

Pieni häkki :(














No ei ehkä nyt noinkaan! Kaikki marsut ovat ihan mahtavia otuksia ja varmasti omistajilleen parhaita, kuten myös minulle :) Saan olla onnellinen, että huoneestani löytyy kolme noin mahtavaa, kuvauksellista, suloista ja sekopäistä marsua. Ja ne on ainoastaan mun, nyt ja aina. Kuvia tuli melko paljon ja niitä oli paaaljon enemmänkin, ja oli jo melko vaikeata päättää parhaimmat tänne. Piti kuitenkin hiukan rajoittaa kuvien määrää :)

En tiedä olenko tänne aikaisemmin maininnut, mutta äiti ja sisko kyllästyivät puruihin ympäri huonetta (eihän niitä edes paljoa ollut), joten he rakensivat taikiksista aidan häkkiin pari viikkoa sitten. Höh! Noh, onhan sielä vielä tilaa juoksennella, eikä rähinöitäkään ole vaikka tilaa onkin rajoitetusti (onneksi). Lupasivat onneksi, että jos toisten naamat alkaa ärsyttämään liikaa niin saavat taas koko huoneen käyttöönsä.

Kooka on saannut uuden lempinimen - Kakka-Kooka! Se osaa olla niin ärsyttävä kun se pinkasee pakoon kauimmaiseen nurkkaan, että tuli pariin otteeseen haukuttua sitä kakaksi, ja nyt se sitten on jäännyt :D Aina kun pikkumarsulle tulee juteltua niin aina suusta putkahtaa Kakka-Kooka. Voi mun marsuraukkoja, kun niillä on niin järkyttävät lempinimet. Kakka-Kooka ja Kinkkumies. Onneksi Kille sentään on vain Killuska :)

Uusi kyselykin on lisätty tuonne sivulle! Viime kyselyssä kysyin moniko on käynnyt marsunäyttelyissä, mutta enpä muista enää tuloksia :D Enemmistö ei kuitenkaan ollut käynnyt näyttelyissä.
Tahdon myös kiittää uusista lukijoista! On kivaa kun blogini jaksaa kiinnostaa myös muita ihmisiä :) Kommenttejakin on tullut mukavasti ja ne todella lämmittävät mieltä joka kerta. Mukavaa kun jaksatte olla niin aktiivisia, jatkakaa samaan malliin!

torstai 4. lokakuuta 2012

Sydänlävistys

Tässä se nyt on! Suloisuus :)